5 luonnollista iho- ja kasvojen hoito tuotetta

5 luonnollista iho- ja kasvojen hoito tuotetta

Nainen meikkaa

Kauneus- ja meikkitrendit ovat muuttuneet entistä ekologisimmiksi, ja se on pelkästään hyvä asia, sillä kosmetiikan osuus maailman tarkoituksellisesti lisättyjen mikromuovien aiheuttamista mikromuovipäästöistä on noin 11 prosenttia. Mikromuovia ei saada pois jätevedenkäsittelylaitoksilla, vaan se päätyy järviin, jokiin ja meriin. Vesistöissä oleva mikromuovi päätyy ihmisen elimistöön muun muassa juomaveden ja kalaruokien kautta. Jo tällä hetkellä suomalaisten elimistöön päätyy viikossa 5 grammaa mikromuovia. Määrä vastaa yhtä pankkikorttia. Kuukaudessa elimistöön päätyy (lähinnä juomaveden kautta) noin 21 grammaa muovia, ja vuodessa määrä on peräti neljänneskilon verran. 

On monia tapoja vähentää muovin käyttöä ja mikromuovin päätymistä vesistöihin. Mikromuovia irtoaa muun muassa autonrenkaista, mikä on jälleen yksi hyvä syy vähentää autoilua. Toinen tapa on tarkastaa kaikkien kosmetiikkatuotteittensa valmistusaineluettelo (muovihelmiä löytyy muun muassa hammastahnoista ja kuorintavoiteista) – tai päästää itsensä helpommalla, ja siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Kun ostaa luonnonkosmetiikaksi luokiteltuja tuotteita, tietää, ettei niissä ole mikromuoveja. Luonnonkosmetiikan käyttäminen on muutenkin fiksu valinta, sillä luonnonkosmetiikkaa ei testata eläimillä, sen valmistusprosessi on vastuullinen ja ympäristöystävällinen, eikä luonnonkosmetiikkatuotteissa ole ihohuokosia tukkivia ja jopa syöpäriskiä kasvattavia mineraaliöljyjä. Luonnonkosmetiikan valmistaminen aiheuttaa mahdollisimman vähän ilmastokuormitusta, sillä ilmastovaikutukset on otettu huomioon aina pakkauksen kierrätettävyyttäkin suunnitellessa. 

Luonnonkosmetiikkaan tutustuminen on helppo aloittaa esimerkiksi osoitteessa okabo.org. Okabo Organics on suomalainen, luonnonkosmetiikaksi luokiteltavia ihonhoitotuotteita myyvä yritys. Se käyttää tuotteissaan luomulaatuista ruusuvettä, sataprosenttista kaktusviikunaöljyä ja vastuullisesti tuotettua arganöljyä. Arganöljy ostetaan ilman välikäsiä marokkolaiselta naisten osuuskunnalta. Arganöljyn valmistaminen tuo toimeentuloa marokkolaisille berberinaisille, jotka ovat osanneet käyttää arganöljyä ihonhoidossa ja ruoanvalmistuksessa jo satojen vuosien ajan. Arganöljy on poikkeuksellinen tuote, sillä se sopii kaikille ihotyypeille. Okabo Organicsin 100 % puhdas arganöljy auttaa niin psoriasikseen kuin ikääntymisen merkkien hidastamiseen, ja se hoitaa yhtä lailla kuivaa ja herkkää ihoa kuin myös nuorta ja herkästi rasvoittuvaa. Alle on esitelty viisi luonnollista ihon- ja kasvojenhoitotuotetta, mitkä löydät Okabo Organicsin valikoimasta. 

1. 100 % arganöljy

Puhdas arganöljy hoitaa hiuksia, kasvojen ihoa, kynsiä ja kynsinauhoja sekä esimerkiksi raskausarpia. Sen A- ja E-vitamiinit silottavat, ravitsevat ja pehmentävät ihoa. Okabo Organcs myy arganöljyä myös ruusun- ja greipintuoksuisena. Luomulaatuisen arganöljyn seassa ei ole parabeeneja, säilöntäaineita tai mitään muutakaan keinotekoista. 

Arganöljy ei ärsytä herkkääkään ihoa, eikä se tuki ihohuokosia. Arganöljyn on todettu auttavan akneen, atooppiseen ihoon ja psoriasikseen, minkä lisäksi se nopeuttaa auringossa palaneen ihon paranemista. Arganöljy sopii erinomaisesti myös ikääntyvän ihon kosteuttamiseen ja ravitsemiseen, sillä se lisää ihon elastisuutta ja ehkäisee sekä jopa poistaa ryppyjä. Arganöljy sopii myös vauvan ihonhoitoon.

2. Ruusuvesi

Ruusuvesi tuoksuu ihanalta, mutta se tekee hyvää myös iholle. Ruusuvesi tehostaa arganöljyn imeytymistä, joten leivitä sitä iholle pesun jälkeen, juuri ennen kosteuttavan arganöljyn levittämistä. Ruusuvesi raikastaa ja kosteuttaa kasvojen ihon, ja saa ne hehkumaan kauniisti. Tämä kemikaaliton luonnontuote sopii myös hiusten ja päänahan kosteuttamiseen ja ravitsemiseen. Levitä ruusuvettä joko kuiviin tai kosteisiin hiuksiin, niin saat nekin tuoksumaan hyvältä (luonnollisesti).

3. Arganöljypuhdistus

Oljypuhdistus
Kuvalähde: ALAMY

Okabo Organicsin valikoimasta löydät myös kasvojen öljypuhdistukseen sopivan tuotteen eli arganöljypuhdistuksen. Tämä puhdistustuote ei vain puhdista kasvojen ihoa ja poista meikkiä (myös silmämeikkiä), vaan se myös ravitsee ja pehmentää ihoa. A- ja E-vitamiinia sisältävä arganöljy sopii kaikkien ihotyyppien kasvojen puhdistukseen. Öljypuhdistus on tehokas, mutta hellävarainen, sillä se säilyttää ihon kosteustasapainon eikä poista ihon omaa suojakerrosta. Tätä tuotetta voi suositella myös rasvaiselle iholle ja sekaiholle, sillä se tasoittaa ihon talintuotantoa, ja auttaa siten vähentämään liiallista rasvaisuutta.


4. Kiinteyttävä 24h kosteusvoide

Okabo Organcsin Kiinteyttävä 24h kosteusvoide hoitaa ihoa, silottaa sen pintaa ja saa sen heleämmäksi. Tämä kosteusvoide kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa aktiivisesti. Arganöljypohjainen kosteusvoide vahvistaa ihosolujen kimmoisuutta ja niiden kykyä sitoa kosteutta, minkä lisäksi se lisää ihon elastisuutta. Hibiskusuute tuo kiinteyttävän ja kohottavan vaikutuksen. Laita alle puhdasta arganöljyä, niin saavutat parhaat tulokset.

5. Kaktusviikunaöljy

Puhdas Kaktusviikunaöljy ravitsee ihoa, ehkäisee ikääntymisen merkkejä, kirkastaa ihon sävyä ja vieläpä vaalentaa tummia silmänalusia. Rasvaisesta ihosta kärsiviä ilahduttaa se, että se tasapainottaa talineritystä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest